Skip to end of metadata
Go to start of metadata

Korkeakoulujen tietomallityön kehittäminen



Johdanto 

Korkeakoulujen tietomalli (aiemmin XDW-malli) on joukko käsitteiden kuvauksia, jotka on laadittu tietojärjestelmien yhteentoimivuuden ja tietojen yhteismitallisuuden kehittämiseksi korkeakoulujen, opetus- ja kulttuuriministeriön ja muiden viranomaisten yhteistyöllä RAKETTI-hankkeessa (RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto). Tietomallin ensimmäinen käyttökohde oli korkeakoulujen keskitetty tietovarastopalvelu XDW, minkä lisäksi se liitettiin tiiviisti opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tiedonkeruita tukemaan. Korkeakoulujen omia tietovarastohankkeita on tuettu julkaisemalla tietokannan luontilauseet, joilla korkeakoulu voi ohjelmallisesti tuottaa tietomallista tietovaraston pohjaksi tietokannan.

Opetushallituksen koordinoima opiskelijavalintarekisteriuudistus on sittemmin synnyttänyt korkeakoulukentän yhteisen tarpeen koulutustarjontatietojen tiedonsiirtomäärityksille OPH:n ja korkeakoulujen järjestelmien välillä. Tämä on suunnannut erityisesti RAKETTI-OPI-osahankkeen tietomallityön painopistettä yhteentoimivuuden määrityksiin ja tiedonsiirtoihin korkeakoulujen tietomallin hallintamallin (kuva 1) mukaisesti. Edelleen ns. XDW-tyyppisiä tietovarastoja toteuttaneet korkeakoulut tuovat esiin tietovarastoinnin näkökulman mukaisia kehittämistarpeita korkeakoulujen tietomallin suhteen. Korkeakoulukentällä niin opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon kuin tutkimushallinnonkin alueella on käynnissä useita korkeakoulujen yhteisiä tietojärjestelmähankkeita, joiden kiinnittyminen nykyiseen tietomalliratkaisuun ei ole johdonmukaista.      

 

Kuva 1. Korkeakoulujen tietomalli yhteentoimivuuden ja yhteismitallisuuden välineenä
(Toimintamalli hallita korkeakoulujen tietomallia, versio 1.2., kuva 1).

Tietomallityössä on tunnistettu seuraavantyyppisiä työkohteita:

  • Tarve asioiden käsittelylle useilla mallinnustasoilla. Tavoitteena on yhteisesti sopimalla luoda, esimerkiksi tietomallityöryhmiä hyödyntäen, semanttinen käsitetaso (myöhemmin työnimellä yhteentoimivuusmalli). Tämän tason avulla pyritään jatkossa ohjaamaan mallinnustyötä ja  voidaan nykyistä paremmin yhdistää tavoitteita, joita kansainväliset standardit ja kansallisten eri toimijoiden (OPH, korkeakoulujen lähdejärjestelmien tietoarkkitehtuurit, tietovarastointi) tarpeet nostavat esiin.
  • Mallinnustarkkuuden lisäksi on keskusteltu eri notaatioiden vaikutuksesta mallin ymmärtämiseen. 
  • Tutkitaan miten mahdollinen EN-standardien mukainen mallin uudistaminen vaikuttaa olemassa oleviin rakenteisiin ja miten mahdollisia laajennuksia ja muutoksia toteutetaan osaksi korkeakoulujen tietomallia.
  • Kirkastetaan viestiä mallin kulloisenkin kehittämistoimenpiteen kontekstista, jotta erilaiset tarpeet mallin suhteen voidaan tehokkaasti käsitellä.
    • Osa toimijoista kokee tehottomaksi kierrättää esimerkiksi tietovarastotarpeita koskevia ehdoksia korkeakoulujen asiantuntijoiden yhteisen ryhmän (esimerkiksi opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon Synergiayhmä) kautta, missä kaikilla osallistujilla ole intressiä keskusteltavana olevaan tietokantaratkaisuun.
    • Nykyinen keskitettyyn tietovarastoratkaisuun suunniteltu malli mahdollistaa vain yhden totuuden käsitteistä, kun tosiasiallisesti käsite kuitenkin voi eri käyttökonteksissa saada erilaisia määritelmiä.Esimerkiksi tiedonkeruiden määritelmä erillisistä opiskeluoikeuksista on yleistä suppeampi rajaten pois avoimen korkeakoulun opiskeluoikeudet.       
  • Hyödynnetään OKM:n koordinoiman sanastotyöryhmän tuottamaa Opetus- ja koulutussanastoa (OKSA) vahvemmin tietomallityössä.

Nykytilanteen ongelmatiikassa on kyse siitä, että olemassa oleva korkeakoulujen tietomalli ymmärretään tietokantatasolla toteutuksia ohjaavana rakenteena. Yhteisten käsitteiden ja määritelmien hyödyntämistä muulla tavoin ei ole tuettu. Tosiasiallisesti yhteiset tietokantarakenteet voidaan olettaa toteutettavan ainoastaan siinä tilanteessa, että tietokanta on keskitetty tietovaranto (esim. VIRTA) tai yhteisen sovelluksen (esim. KSHJ) osalta. Eri toimijoiden väliseen tiedonvaihtoon tarvitsee sopia yhteiset standardit ja rajapinnat. Yhteiset käsitteet ja sanastot auttavat tiedonvaihdon yhteentoimivuutta näiden rajapintojen yli.

Tavoitetila

Kun tavoitteena on korkeakoulujen, korkeakoulutuksen ja tutkimuksen yhteiset tietomääritykset, tarvitaan uusi lähestymistapa, joka mahdollistaa eri (toimialojen) tietomääritysten kuvaamisen yhtenäisellä tavalla. Nykyinen korkeakoulujen tietomalli on mallinnettu tietovarastototeutuksen näkökulmasta, mikä ei tue pitkällä tähtäimellä tietojärjestelmien välistä yhteentoimivuutta. Tietomallinnuksen perimmäisenä tarkoituksena on mahdollistaa palveluiden ja palveluita tukevien tietojärjestelmien toteutus. Tietomallityössä ensimmäisenä tehtävänä on määritellä tietomallille selkeä käyttötarkoitus. Tietomallityön edetessä tietomallin käyttötarkoitus ja soveltamisohjeet tulee julkaista yhdessä tietomallin kanssa.   

Korkeakoulujen tietomallin tavoitetilassa tulee olla mahdollista muodostaa tietomäärityksiä hallinnonalakohtaisesti eri käyttötarpeisiin. Eri tietojärjestelmien ja tietovarastoratkaisuiden tietotarpeet tulee huomioida siten, että yhteisesti käytetyt tietomääritykset tukevat tietojärjestelmien semanttista yhteentoimivuutta. Asian ratkaisemiseksi on suunniteltu yhteentoimivuusmallia (kuva 2) joka määrittelee ja harmonisoi korkeakoulukentän eri toimijoiden ydinkäsitteitä. Sanasto, koodisto ja yhteentoimivuusmalli ovat tavoitetilassa vahvasti toisiinsa linkitettyjä kokonaisuuksia. Yhteentoimivuusmallin sanastona voidaan käyttää useita eri sanastoja, kuten OKSA tai Julkisen hallinnon sanastoa. Olennaista on että sanastot julkaistaan formaalisti esimerkiksi kansallisessa ontologiapalvelussa. Koodistot ovat vahvasti sanastoihin linkittyviä uudelleenkäytettäviä tietorakenteita, jotka kokoavat useita sanastossa määriteltyjä termejä loogiseksi kokonaisuudeksi. Koodiston käyttö tulee kuvata yhteentoimivuusmallissa viittaamalla koodistoon ja koodiarvoihin niiden yksilöllisillä tunnisteilla. Korkeakoulutuksen yhteentoimivuusmalli koostetaan nykyisestä XDW-tietomallista, M-määrityksistä ja OKSA-sanastosta (jossa määritellään kaikki käsitteet). Tavoitetilassa nykyinen XDW-malli voisi olla esimerkiksi kuvassa esitetty "Tietomalli Y", jossa määritellyt yhteiset käsitteet ovat yksilöity yhteentoimivuusmallin tunnisteilla.

  

Kuva 2: Tavoitetilan kuvaus (Sanasto, esim. OKSA. Koodisto, esim. OPH Koodistopalvelu)

Yhteentoimivuusmallissa määritellyt yhteiskäyttöiset tietokokonaisuudet integroidaan sanastoon ja koodistoihin URI-tunnisteilla hakemalla ne rajapintojen kautta taustajärjestelmistä. Yhteisesti käytettyjä termejä ja kooditunnisteita voidaan hakea sanastojärjestelmästä (esim. finto) ja koodistopalvelusta (esim. oph koodistopalvelu). 

Yhteentoimivuusmallin kehittäminen mahdollistaa korkeakoulukentän tietomallien käytön ja kehittämisen eri käyttötarkoituksiin tarkentamalla yhteentoimivuusmallissa määriteltyjä käsitteitä kontekstisidonnaisesti. Yhteentoimivuusmalli muodostetaan korkeakoulukentän keskeisistä päätietoryhmistä (luokista ja kentistä) joita käytetään eri konteksteissa. Malli mahdollistaa tarkennettavat tietojärjestelmäkohtaiset tietomääritykset eri käyttötarkoituksiin:

  • viestinvälitykseen

    • rajapintaratkaisut

  • tietokantarakenteet

    • tietovarannot

  • sovelluskehitys

    • (operatiiviset) tietojärjestelmät

Palveluiden, prosessien ja tietojärjestelmien kuvaaminen ja kehittäminen ei pitäisi olla toisistaan erillisiä aktiviteetteja. Koulutuksen ja tutkimuksen palvelutoiminnan käsitteellinen tarkastelu ja käsitteiden määrittely on erityisen tärkeää korkeakoulukentän semanttisen yhteentoimivuuden kehittämiseksi. Käsitemallinnus on vahvasti sidoksissa tietoarkkitehtuurityöhön, palveluiden ja prosessien kuvaamiseen sekä yhteisesti sovittujen termien määrittelyyn (kuva 3.).

 

Kuva 3: Käsitemallinnuksen ja tietomallinnuksen suhde.

Käsitemallinnuksessa tunnistetut käsitteet tulee määritellä myös toimintaa tukevissa sanastoissa ja koodistoissa, jolloin niitä voidaan hyödyntää paremmin tietojärjestelmien semanttista yhteentoimivuutta tukevissa tietomäärityksissä. Sanastojen ja koodistojen kehittämisen kautta eri toimialat voivat sopia yhteisistä käsitteistä ja kehittää niihin perustuvia tietomalleja. Yhteisten käsitteiden määrittely sanastoissa mahdollistaa yhteentoimivuusmallin muodostamisen tukemaan tietomallinnusta eri tietomallitasoilla (kuva 4.)


 

Kuva 4: Tietomallitasot.


Sanasto määrittelee toimialueen yhteiset käsitteet ja koodisto hyödyntää sanastossa määriteltyjä termejä muodostaen loogisia kokonaisuuksia joita voidaan hyödyntää yksilöimään tietoa eri tietojärjestelmissä.

Yhteentoimivuusmalli tarkentaa sanastoissa määritellyt käsitteet luokiksi ja ominaisuuksiksi, sekä määrittelee yhteiskäyttöisille tietomäärityksille yleiset tietotyypit semanttisen yhteentoimivuuden varmistamiseksi. Koodistoja ja koodiarvoja hyödynnetään tietotyyppien tavoin määrittelemään ominaisuuksille yhteisesti sovitut ja hyväksytyt arvoalueet. Yhteentoimivuusmallia voidaan uudelleenkäyttää useassa loogisessa tietomallissa, jotka ovat tarkoitettu eri käyttötarkoituksiin, kuten tietovarastoinnin tietomalli tai kahden tietojärjestelmän välinen rajapintakuvaus.   

Looginen tietomalli tarkentaa yhteentoimivuusmallissa kuvattuja luokkia ja kenttiä ja voi asettaa uusia rajoituksia tai tarkennuksia yhteiskäyttöisille tietomäärityksille. Rajoitukset ja määritelmien tarkennukset eivät kuitenkaan saa olla ristiriidassa yhteentoimivuusmallin kanssa. Tarvittaessa loogisessa tietomallissa voidaan myös määritellä käyttötapauskohtaisesti uusia tietomäärityksiä.

Fyysinen tietomalli voidaan muodostaa loogisesta tietomallista automaattisesti tai ihmisymmärrystä soveltaen. Fyysisen tietomallin toteutus voi edellyttää pieniä muutoksia loogiseen tietomalliin riippuen käyttettävästä tekniikasta. Toteutuksen dokumentaatio ja ylläpito-ohjeet ovat tärkeitä välineitä varsinaisen implementaation ja loogisen tietomallin välisien yhteyksien ymmärtämisessä.  

Tietomallinnuksen tarkoituksena on tietojärjestelmien semanttinen yhteentoimivuus. Yhteentoimivuusmallia voidaan kehittää käsitemallinnuksessa syntyvien käsitteiden kautta sekä tietojärjestelmäkehityksessä esiintyvien tarpeiden pohjalta. Luokkien ja ominaisuuksien lisääminen yhteentoimivuusmalliin ei edellytä välittömiä muutoksia loogisiin tietomalleihin, joten uusien luokkien määrittely on mahdollista esimerkiksi toimialan käsitteellisen tarkastelun pohjalta.

Standardien vertailu

Yhteentoimivuusmallin toteutukseksi on pohdittu eri vaihtoehtoja (taulukko 1-3). Ydintiedon mallintamiseen tunnistettiin kolme (3) varteenotettavaa vaihtoehtoa XML, UML ja CEN/RDF. Standardien vertailussa kannattaa ottaa huomioon se että vaihtoehdot eivät ole toisiaan poissulkevia. Yhden menetelmän hyödyntäminen ei sulje pois mahdollisuutta hyödyntää menetelmiä yhdessä.

 

Taulukko 1: XML Standardit

Vahvuudet

  •  XML Schema, XSLT, XQUERY (W3C)
  •  XML tietokannat
  •  kaupallinen tuki

Heikkoudet

  • varaa valita (CCTS, UBL, ebXML, NIEM, CIM …)
  • eri esitysmuodot ei yhteensopivia
  • linkitys sitoviin sanastoihin
  • vaikeakäyttöiset editorit (teknisyys)

Mahdollisuudet

 • kansainvälinen yhteistyö valitulle XML-standardille

Riskit

  • osaajien löytäminen

  • tietojärjestelmälähtöisyys

  • muutosvastarinta

XML standardit (taulukko 1) soveltuu hyvin tietokokonaisuuksien kuvaamiseen ja rajapintamäärittelyihin, mutta standardien kirjo on hyvin laaja. XML teknologialla on vahva W3C-tuki ja kaupallisia tuotteita XML-skeemojen ja tietokantojen toteuttamiseen on olemassa. XML standardit eivät kuitenkaan ratkaisen tietojen yhteentoimivuusongelmaa eri XML sanastojen välillä ja yhden XML tietomallinnusmenetelmän, esim CCTS tai UBL, valinta ja jalkauttaminen on haastavaa. XML menetelmien soveltaminen on hyvin tietojärjestelmälähtöinen ja XML-skeemojen kehittäminen edellyttää vahvaa teknistä osaamista.

 

Taulukko 2: UML toteutus

Vahvuudet

 
  • OMG Standardi

  • tunnettu ja laajasti käytössä

  • hyvä työkalutuki

Heikkoudet

 
  • pelkästään luokkakaaviot ovat riittämättömiä

  • soveltuu lähinnä ihmisten välisen kommunikaation parantamiseen

  • muutostenhallinta on riittämätöntä useimmissa työkaluissa

  •  linkitys muihin sitoviin standardeihin ja sanastoihin 

Mahdollisuudet


  • MOF metatietomalli

  • esim: CIM tai CCTS; määritellään tarkempi

  • semantiikka ja soveltamisohjeet

Riskit


  • osaajien löytäminen

  • käyttöönotto

 

Nykyinen UML lähestymistapa (taulukko 2) tietosisältöjen kuvaamiseen on laajasti käytössä, mutta UML kuvaukset ovat yksinään riittämättömiä kuvaamaan tietyn toimialan tietosisältöjä. UML soveltuu hyvin esimerkiksi tietokantakuvauksien määrittelyyn, mutta menetelmän käyttäminen laajamittaisemmin kuvaamaan toimialan tietomalleja eri tarkoituksiin vaatii tarkempia määrittelyjä ja lisädokumentaatiota. UML kuvauksia voidaan myös soveltaa eri tiedonmallinnusmenetelmissä kuten CIM ja CCTS, jossa tietokokonaisuudet mallinnetaan UML kielellä, mutta varsinaiselle tietosisältöjen soveltamiselle on erillinen menetelmä, joka tukee tarkempien tietomääritysten muodostamista eri käyttötarkoituksiin.


Taulukko 3: CEN / DCMI / RDF

Vahvuudet

 
  • CEN standardit

  • DCMI standardit

  • W3C suositukset

  • avoimen lähdekoodin toteutukset

Heikkoudet

 
  • suhteellisen uusi teknologia (since 1997)


 

Mahdollisuudet


  • Linkitys sanastoihin (OKSA/Finto/JHSMETA)

  • yhtenäistää muita korkeakoulukentän tietomalleja, esim. Minimimetatietomalli

  • avoin linkitetty tieto, esim. yliopistojen avoin data

  • CEN & SFS yhteistyö

Riskit


  • osaajien löytäminen

  • muutosvastarinta

 

Tietosisältöjen kuvaamiseen tarvitaan menetelmä, jolla voidaan kuvata tietosisältöjä ottamatta kantaa tietojärjestelmien tekniseen toteutukseen. CEN opetusteknologiastandardit (taulukko 3) kuvaavat menetelmän, jota voidaan soveltaa linkitetyn tietomallin muodostamiseen yhdessä DCMI ja W3C standardien kanssa. Linkitetty tietomalli mahdollistaa tietosisältöjen kuvaamisen siten, että tietosisältöjen kuvaamiseen käytetään kansainvälisiin standardeihin perustuvia linkitetyn datan sanastoja. Linkitetyn tietomallin avulla voidaan mallintaa luokkia, kenttiä ja assosiaatioita siten, että ne ovat yksilöllisesti identifioitu URI-tunnisteilla. URI-tunnisteiden avulla tietomallin sisältö on suoraan viitattavissa eri toteutuksista, niin ihmisluettavassa muodossa kuin koneellisesti ymmärrettävästi. Hyvin määritelty linkitetty tietomalli mahdollistaa myös XML-skeemojen generoinnin tai vastaavien automaattisesti toteutettavien muunnosten muodostamisen.

Heikkoutena valitulle toteuttamistavalle voidaan pitää suhteellisen uusia teknologoita, joilla on tehty opetustekniikan puolelta vähän referenssitoteutuksia. Kehittämisen riskit liittyvät lähinnä edellä mainittuihin heikkouksiin. Suhteellisen uusi teknologia tarkoittaa sitä, että asiaan hyvin perehtyneitä asiantuntijoita löytyy vielä vähän. CEN-lähestymistapa mahdollistaa kuitenkin korkeakoulujen tietomallin soveltamisen nykyistä laajempaan käyttötarkoitukseen ja vahvana referenssinä voidaan pitää myös euroopanlaajuista sovellusprofiilia avoimien tietoportaalien metatiedoille, joka on julkaistu myös W3C suositusehdotuksena.

CEN / DCMI / RDF - yhteentoimivuusmalli mahdollistaa:

  • Tietomallin linkittämisen kansalliseen sanastotyöhön (finto.fi) ja julkishallinnon sanastotyöhön (jhsmeta.fi).
  • Kansallisten tietomäärityksien linkittäminen formaalisti kansainvälisiin standardeihin kuten CEN/CWA ja CERIF.
  • Korkeakoulujen tietomallin laajentamisen luontevasti tutkimushallinnon puolelle.
  • Mahdollistaa korkeakoulujen tietomallin käytön linkitetyn datan sanastona.

Yhteentoimivuusmallissa sovellettaviksi standardeiksi ehdotetaan CEN/CWA opetusteknologiastandardeja ja yhteensopivia menetelmiä.

Yhteentoimivuusmallin alustava toteutussuunnitelma

Yhteentoimivuusmallin toteutuksessa hyödynnetään CEN opetusteknologiastandardeja, jolloin päästään lähemmäksi kansainvälistä yhteentoimivuutta käytettyjen metatietojen ja menetelmien osalta. CEN standardeissa on hyödynnetty laajasti Dublin Core Application Profile (DCAP) menetelmää, jonka avulla voidaan kuvata korkeakoulujen yhteisiä tietoja kansainvälisesti standardisoitujen tietomallien kanssa. DCAP-kuvausmenetelmän tarkoituksena on tukea sekä ihmisten ymmärrystä metatietokuvauksista, sekä tietojärjestelmien välistä semanttista yhteentoimivuutta. Dublin Core Metadata Initiative (DCMI) mm. kehittää ja ylläpitää laajasti käytettyä DC-TERMS sanastoa, jota on hyödynnetty myös CEN standardeissa ja CSC:llä minimimetatietomallissa. Dublin Core standardisointityössä otetaan huomioon W3C suositukset, jotka luovat konkreettisen pohjan tietojärjestelmien kansainväliselle yhteentoimivuudelle. Huomioimisen arvoisia suosituksia ovat mm. RDF 1.1 sekä muut rakenteisen ja linkitetyn datan muodostamista ohjaavat suositukset. 

Tavoitetilassa organisaatioiden yhteentoimivuustiedon tulee linkittyä vahvasti tietosisältöä määritteleviin sanastoihin ja tietojärjestelmäkohtaisiin sovellusprofiileihin, eli tietomalleihin. Kuva 5 esittää kokonaiskuvan sanastojen, ydintiedon ja tietojärjestelmäkohtaisien sovellusprofiilien hallinnasta.

Kuva 5: Yhteentoimivuusmallin linkittyminen sanastoon ja sovellusprofiileihin.

Tavoitetilassa tietomallinnus organisoidaan sanaston hallintaan, ydintiedon hallintaan sekä sovellusprofiilien määrittelyyn.

Sanaston hallinta

Sanastossa määritellään organisaation toiminnalle tärkeät käsitteet. Tavoitetilassa sanastot on määritelty siten, että käsitteet ovat yksilöity URI-tunnisteilla ja ne ovat aina saavutettavissa (esim. finto.fi). Lisäksi ominaisuuksiin linkitetään koodistot jotka hyödyntävät myös sanastoja määrittelemään koodiarvoja. Koodiarvot ovat verrattavissa tietotyyppiin joka määrittelee ominaisuudelle sallitut arvoalueet.

Yhteentoimivuusmallin hallinta

Komponenteilla tarkoitetaan eri toimialoille ja organisaatioille yhteisiä tietokokonaisuuksia, jotka määritellään sanastoissa ja uudelleenkäytetään eri tietojärjestelmätoteutuksissa. Yhteentoimivuusmallissa määritellään ne Luokat ja Ominaisuudet, jotka ovat tietojärjestelmien semanttisen yhteentoimivuuden kannalta merkittäviä, ja niitä käytetään esimerkiksi tietojärjestelmien välisissä rajapinnoissa. Yhteentoimivuusmalli ei ota kantaa Luokan tarkkaan rakenteeseen ja se mahdollistaa toimialakohtaisten sovellusprofiilien muodostamisen.

Sovellusprofiilien hallinta

Pelkästään yhteentoimivuusmallin kehittäminen ei itsessään paranna tietojärjestelmien välistä yhteentoimivuutta. Yhteentoimivuusmallin soveltamiseen tarvitaan menetelmä ja yhteiset pelisäännöt uusien tietojärjestelmäkohtaisten tietomallien muodostamiseen. CEN 14855 ja DCMI määrittelee menetelmän, jonka avulla päästään aiemmin hahmoteltuun tavoitetilaan, jossa yhteiset käsitteet ovat eri tietomallien taustalla. Dublin Core Application Profile (DCAP) on menetelmä toimialakohtaisen sovellusprofiilin määrittelemiseen yhtenäisten sanastojen pohjalta. Sovellusprofiililla tarkoitetaan yleisesti jonkin olemassaolevan tietomallin/tietomallien tarkennusta/laajennusta toiseen käyttötarkoitukseen. Sovellusprofiilin muodostamisessa tulee noudattaa yhteisesti sovittua käytäntöjä, ja tietomallin tarkentamisen tärkein periaate (Dumb down) on se, ettei yhteisen käsitteen merkitystä ei saa laajentaa. Sovellusprofiileja muodostetaan yhteentoimivuusmallista esimerkiksi seuraavissa tapauksissa:

  • halutaan tukea tietojärjestelmien semanttista yhteentoimivuutta ja ihmisten välistä kommunikointia
  • halutaan yhtenäistää eri tietomalleissa käytettyjä tietomäärityksiä
  • halutaan tarkentaa yhteentoimivuusmallin komponentteja toimialakohtaisesti
  • halutaan määritellä mikä tieto on toimialakohtaista

Yhteentoimivuusmallin kehittäminen ja soveltaminen ovat erillisiä toisistaan riippuvia kokonaisuuksia (kuva 6).

 

Kuva 6: Yhteentoimivuusmallin soveltaminen.

 

Sovellusprofiilin määrittelyä on kuvattu tarkemmin mm.DCMI (Singapore Framework) suosituksessa, joka määrittelee sovellusprofiileille seuraavat osa-alueet:

Toiminnalliset vaatimukset (PAKOLLINEN)

Toiminnalliset vaatimukset toimiala/kontekstikohtaiselle tietomallille määrittelee toiminnot ja tietotarpeet mitä tietomallin on tarkoitus tukea, sekä rajata toimintoja, jotka eivät kuulut tietomallin alueelle.

Toiminnalliset vaatimukset määrittelee perustan toimiala/kontekstikohtaisen tietomallin kehittämiselle ja kertoo mihin tarkoitukseen tietomallia on tarkoitus käyttää.

Toimialan kuvaus (PAKOLLINEN)

Toimialan/kontekstin kuvaus määrittelee toimialan peruskäsitteet ja käsitteiden väliset suhteet. Toimialan kuvaamisen tarkoituksena on määritellä kyseessä olevan mallin käyttökohteet.

Toimiala/konteksti voidaan kuvata dokumentaationa ja tarkentaa kuvausta esimerkiksi UML tai ER -kaavioilla. Toiminnalliset vaatimukset tukevat toimialan kuvaamista ja ne voidaan määritellä samassa dokumentissa.

Toimialakohtainen tietomalli (Description Set Profile - DSP) (PAKOLLINEN)

Toimialakohtainen malli määrittelee joukon luokkia ja kenttiä, jotka ovat määritelty yhteentoimivuusmallissa tai toimialakohtaisessa sanastossa. Toimialakohtaisen mallin kuvaamiseen ja dokumentointiin tuotetaan yhteinen rakenne, joka määrittelee dokumentaation rakenteen.

Soveltamisohjeet (VAPAAEHTOINEN)

Soveltamisohjeet tarkentaa miten toimialakohtaista tietomallia sovelletaan eri käyttötapauksissa.

Tekninen määrittely (VAPAAEHTOINEN)

Tekninen määrittely kuvaa missä tiedostomuodossa tietomallia käytetään. Teknisiä määrittelyjä voi olla useita tai toimialakohtaista tietomallia voidaan myös käyttää suoraan valmiissa tietojärjestelmässä.

Toimenpiteet

 

Yhteentoimivuusmallin toteutus edellyttää seuraavia jatkotoimenpiteitä ja jatkosuunnitelmien muodostamista:

 

      1. Lisätään nykyiseen tietomalliin URI-tunnisteet. 

        1. Esimerkiksi UML package määritykset nykyisiin tietomalleihin.


      2.  Prototyyppi yhteentoimivuusmallin kehittämiseen

        1. Virtuaalipalvelin kehitysympäristöksi

        2. Domainin valinta

           

      3. Asian käsittely työryhmissä

        1. Yläkäsitteiden perkaaminen XDW, M ja OKSA määrityksistä.


      4. Vaatimusmäärittely yhteentoimivuusmallin ja sovellusprofiilien julkaisualustasta

        1. Vaatimusmäärittelyn jälkeen järjestelmän valinta ja kehittäminen

Työkalut

Vaihtoehtoina työkalujen valintaan kaupalliset tuotteet tai uuden työkalun kehittäminen.

Kaupalliset tuotteet (esimerkiksi):

Linkitettyjen sanastojen kehittäminen:

Kehittämisvaihtoehdot:

Lähteet

 

CWA15555 - Guidelines and support for building application profiles in e-learning

CWA14855 - Dublin Core Application Profile guidelines

CWA15248 - Guidelines for machine-processable representation of Dublin Core Application Profiles

CWA15249 - Guidance for naming, versioning, evolution and maintenance of element declarations and Application Profiles

Guidelines for Dublin Core Application Profiles: http://dublincore.org/documents/profile-guidelines/

The Singapore Framework for Dublin Core Application Profiles: http://dublincore.org/documents/singapore-framework/

Interoperability Levels for Dublin Core Metadata: http://dublincore.org/documents/interoperability-levels/

A Method for the Development of Dublin Core Application Profile. Mariana Curado Malta, Ana Alice Baptista. 2013.

RDF Application profiles working group: http://wiki.dublincore.org/index.php/RDF-Application-Profiles

ISO 19788-1 Framework: Metadata for Learning Resources http://www.iso.org/iso/home/store/catalogue_tc/catalogue_detail.htm?csnumber=50772

Kommentoi

Kirjaudu sisään HAKA-tunnuksilla ja kommentoi työn valmistelua. Voit lähettää kommentit myös osoitteeseen kasitemalli (at) csc.fi

  • No labels